Tervetuloa Suomen uudistuneille vesipallon infosivuille!
3 Tuoreinta
Suomen maajoukkue aloitti EM B-karsinnat häviöllä
Suomen ensimmäinen peli oli Georgiaa vastaan. Vielä ensimmäisen erän jälkeen Suomi johti ottelua 1-0, mutta edes 12 ylivoimaa ei tuottanut Suomelle voittoa kyseisessä pelissä. Joukkueen parhaimmistoon kuuluvan Teppo Lehtisen mukaan eniten ongelmia oli hyökkäyspäässä, sillä joukkue teki todella monta hyökkäyspään virhettä.
8.4.2009 | Kausi ohi
Mennyt kausi oli kaikin puolin todella tiukka ja tasainen. Mukaan mahtui paljon iloa, surua, dramatiikkaa. Sarjassa pelattiin niin tiukkoja pelejä, kuin myös murskavoittoisia pelejä.
1.4.2009 | KUHAT SUOMEN MESTARIT 2009
Eikä tämä ole aprillipila. Kuhat siis voitti Turun Uimarit vieraissa ja näin ollen Suomen mestari otteluvoitoin 3-1. Peli meni Kuhien osalta lähes nappiin: kaikki pelasivat, sekä kaikki uskalsivat tekemään ratkaisuja.
Maajoukkueuutiset
Suomen maajoukkue aloitti EM B-karsinnat häviöllä
Suomen ensimmäinen peli oli Georgiaa vastaan. Vielä ensimmäisen erän jälkeen Suomi johti ottelua 1-0, mutta edes 12 ylivoimaa ei tuottanut Suomelle voittoa kyseisessä pelissä. Joukkueen parhaimmistoon kuuluvan Teppo Lehtisen mukaan eniten ongelmia oli hyökkäyspäässä, sillä joukkue teki todella monta hyökkäyspään virhettä.
Koulutukset
30.11.2008 | Tästä alkaa koulutus
Tähän tulevat jatkossa kaikki mahdolliset koulutukset vesipalloon liittyen.





